RAKKAUDENKERJÄLÄINEN
Vuosi sitten tulit elämääni.
Hiljaa, varovasti, kunnioittaen.
Liian monien pettymysten jälkeen olin päättänyt elää yksin, yrittää hyväksyä sen, että minulle ei rakkautta ja normaalia parisuhdetta ole suotu. Olin päättänyt luovuttaa etsimisen ja suurimman unelmani saavuttamisen. Tein itselleni "ohjelmaa", mihin keskityn ja miten selviän. Vakuutin itselleni, että olen unelmoinut sellaisesta, mitä ei ole olemassakaan.
Sitten sinä tulit. Jostakin. Jostakin, missä asioita ei järjestetä omilla voimilla. En ollut helppo kohde. Pyysit antamaan yhdelle ihmiselle vielä yhden mahdollisuuden.
Pelkäsin. Tapasimme aluksi salaa. Avasimme sydämemme ja menneisyyden taakat toisillemme. Keskustelimme ja keskustelimme, kosketimme toisiamme varovasti. Fyysisesti ja henkisesti. Tunsimme, että olimme tunteneet toisemme aina. Olimme juuri samalla tasolla ja positiiviset energiat virtasivat sinusta minuun, minusta sinuun. Suuri ihme oli tapahtunut meille, mutta kukaan ympärillä ei sitä tiennyt.
Muutaman tärkeimmän ystävän kannustamana päätin "ottaa riskin". Tiesin, että kukaan ei usko meihin. Ehkä vieläkin ympärillämme on ihmisiä, jotka odottavat, milloin ongelmamme alkavat. Ehkä kuitenkin viimeisimpänä uskoin minä itse, että elämä jota elän kanssasi, on todella totta. Kysyinkin alussa sinulta lähes päivittäin: onko tämä totta?
Alussa koin, että olemme vain me kaksi vastaan koko maailma. Taistelimme ihmisten ennakkoluuloja vastaan, valtavat taistelut byrokratiaa vastaan. Tämä kaikki teki meistä niin läheisiä ja paljaita toisillemme, että emme ole enää kaksi vaan yksi.
Sanoit aina, että yhdessä olemme sotilaita. Otamme vastaan, mitä meille annetaan. Opetit ja opetat minua joka päivä niin paljon. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta sinä sanot, että hyvät asiat vaativat aina aikaa.
En ole koskaan aikaisemmin kokenut pyyteetöntä, todellista rakkautta. Nyt elän sitä. Meillä ei säästetä hellyyttä, eikä rakkautta. Kilpailemme toinen toisemme kunnioittamisessa. Ei ole asiaa, mistä emme voisi keskustella. Sinä ymmärrät ja ajattelet juuri samoin kuin minä. Syvällisesti. Elämästä oppien. Tuskan kautta oppineena. Olet minun ihmeeni, rakas aviopuolisoni, aarteeni, elämäni valo. Sinä sanot minusta samoin. Voinko olla tarpeeksi kiitollinen?
Olet parantanut minut. Tehnyt minut takaisin omaksi itsekseni. Itsekseni, jonka kadotin. Olet tärkeä ja rakas perheelleni.
Ympärillämme on juuri ne ihmiset, joiden kuuluukin olla. On niin turvallista, kun iltaisin isoveljesi muistuttavat sinua pitämään minusta hyvä huoli. Sanot, että pidämme yhdessä toisistamme hyvän huolen.
Rakastan sinua ikuisesti, Fathi Fathi
Toivon, että saamme elää pitkän elämän yhdessä keskittyen kuitenkin
aina tähän hetkeen....se on se, mikä meillä on. Emme elä menneisyydessä
tai tulevaisuudessa, mutta yhteisiä tulevaisuuden haaveita ja
tavoitteita meillä on paljon. Kiitos, rakas.
A year ago you came into my life. Quietly, carefully, with respect.
After too many disappointments, I had decided to live alone, trying to accept that I was not favored by love and normal relationships. I had decided to give up searching and achieving my greatest dream. I made myself a "program" of what I focus on and how I survive. I assured myself that I have dreamed of this, what does not exist.
Then you came. From somewhere. Somewhere where things are not organized on their own. I wasn't an easy target. You asked to give one person another chance.
I was afraid. At first we met secretly. We opened our hearts and the burdens of the past to each other. We talked and talked, we touched each other gently. Physically and mentally. We felt we had always known each other. We were on the same level and positive energies were flowing from you to me, from me to you. A great miracle had happened to us, but no one around knew it.
Encouraged by some of my most important friends, I decided to "take the risk". I knew no one would believe us. Perhaps there are still people around us waiting for our problems to begin. However, perhaps most recently, I myself believed that the life I live with you is truly true. At the beginning, I asked you almost daily: Is this true?
In the beginning, I felt that we were the only two against the whole world. We fought against people's prejudices, huge battles against bureaucracy. All of this made us so close and bare to each other that we are no longer two but one.
You always said we were soldiers together. We receive what is given to us. You taught and you teach me so much every day. Patience is not my virtue, but you say that good things always take time.
I've never experienced true, altruistic love. Now I live it. We do not spare affection, nor love. We compete to respect each other. There is nothing that we cannot discuss. You understand and think just as I do. Profoundly. Learning about life. Learned through pain. You are my miracle, my dear spouse, my treasure, the light of my life. You say the same about me. Can I be grateful enough?
You've healed me. Made me back to myself. To myself, which I lost. You are important and dear to my family. We are surrounded by the very people who should be. It's so safe when your big brothers remind you to take good care of me in the evenings. You say we take good care of each other.
I will love you forever, Fathi Fathi
I hope we can live a long life together, but always focusing on the
moment .... that's what we have. We do not live in the past or in the
future, but we share many dreams and goals for the future. Thanks dear.
Hiljaa, varovasti, kunnioittaen.
Liian monien pettymysten jälkeen olin päättänyt elää yksin, yrittää hyväksyä sen, että minulle ei rakkautta ja normaalia parisuhdetta ole suotu. Olin päättänyt luovuttaa etsimisen ja suurimman unelmani saavuttamisen. Tein itselleni "ohjelmaa", mihin keskityn ja miten selviän. Vakuutin itselleni, että olen unelmoinut sellaisesta, mitä ei ole olemassakaan.
Sitten sinä tulit. Jostakin. Jostakin, missä asioita ei järjestetä omilla voimilla. En ollut helppo kohde. Pyysit antamaan yhdelle ihmiselle vielä yhden mahdollisuuden.
Pelkäsin. Tapasimme aluksi salaa. Avasimme sydämemme ja menneisyyden taakat toisillemme. Keskustelimme ja keskustelimme, kosketimme toisiamme varovasti. Fyysisesti ja henkisesti. Tunsimme, että olimme tunteneet toisemme aina. Olimme juuri samalla tasolla ja positiiviset energiat virtasivat sinusta minuun, minusta sinuun. Suuri ihme oli tapahtunut meille, mutta kukaan ympärillä ei sitä tiennyt.
Muutaman tärkeimmän ystävän kannustamana päätin "ottaa riskin". Tiesin, että kukaan ei usko meihin. Ehkä vieläkin ympärillämme on ihmisiä, jotka odottavat, milloin ongelmamme alkavat. Ehkä kuitenkin viimeisimpänä uskoin minä itse, että elämä jota elän kanssasi, on todella totta. Kysyinkin alussa sinulta lähes päivittäin: onko tämä totta?
Alussa koin, että olemme vain me kaksi vastaan koko maailma. Taistelimme ihmisten ennakkoluuloja vastaan, valtavat taistelut byrokratiaa vastaan. Tämä kaikki teki meistä niin läheisiä ja paljaita toisillemme, että emme ole enää kaksi vaan yksi.
Sanoit aina, että yhdessä olemme sotilaita. Otamme vastaan, mitä meille annetaan. Opetit ja opetat minua joka päivä niin paljon. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta sinä sanot, että hyvät asiat vaativat aina aikaa.
En ole koskaan aikaisemmin kokenut pyyteetöntä, todellista rakkautta. Nyt elän sitä. Meillä ei säästetä hellyyttä, eikä rakkautta. Kilpailemme toinen toisemme kunnioittamisessa. Ei ole asiaa, mistä emme voisi keskustella. Sinä ymmärrät ja ajattelet juuri samoin kuin minä. Syvällisesti. Elämästä oppien. Tuskan kautta oppineena. Olet minun ihmeeni, rakas aviopuolisoni, aarteeni, elämäni valo. Sinä sanot minusta samoin. Voinko olla tarpeeksi kiitollinen?
Olet parantanut minut. Tehnyt minut takaisin omaksi itsekseni. Itsekseni, jonka kadotin. Olet tärkeä ja rakas perheelleni.
Ympärillämme on juuri ne ihmiset, joiden kuuluukin olla. On niin turvallista, kun iltaisin isoveljesi muistuttavat sinua pitämään minusta hyvä huoli. Sanot, että pidämme yhdessä toisistamme hyvän huolen.
Rakastan sinua ikuisesti, Fathi Fathi
Toivon, että saamme elää pitkän elämän yhdessä keskittyen kuitenkin
aina tähän hetkeen....se on se, mikä meillä on. Emme elä menneisyydessä
tai tulevaisuudessa, mutta yhteisiä tulevaisuuden haaveita ja
tavoitteita meillä on paljon. Kiitos, rakas.A year ago you came into my life. Quietly, carefully, with respect.
After too many disappointments, I had decided to live alone, trying to accept that I was not favored by love and normal relationships. I had decided to give up searching and achieving my greatest dream. I made myself a "program" of what I focus on and how I survive. I assured myself that I have dreamed of this, what does not exist.
Then you came. From somewhere. Somewhere where things are not organized on their own. I wasn't an easy target. You asked to give one person another chance.
I was afraid. At first we met secretly. We opened our hearts and the burdens of the past to each other. We talked and talked, we touched each other gently. Physically and mentally. We felt we had always known each other. We were on the same level and positive energies were flowing from you to me, from me to you. A great miracle had happened to us, but no one around knew it.
Encouraged by some of my most important friends, I decided to "take the risk". I knew no one would believe us. Perhaps there are still people around us waiting for our problems to begin. However, perhaps most recently, I myself believed that the life I live with you is truly true. At the beginning, I asked you almost daily: Is this true?
In the beginning, I felt that we were the only two against the whole world. We fought against people's prejudices, huge battles against bureaucracy. All of this made us so close and bare to each other that we are no longer two but one.
You always said we were soldiers together. We receive what is given to us. You taught and you teach me so much every day. Patience is not my virtue, but you say that good things always take time.
I've never experienced true, altruistic love. Now I live it. We do not spare affection, nor love. We compete to respect each other. There is nothing that we cannot discuss. You understand and think just as I do. Profoundly. Learning about life. Learned through pain. You are my miracle, my dear spouse, my treasure, the light of my life. You say the same about me. Can I be grateful enough?
You've healed me. Made me back to myself. To myself, which I lost. You are important and dear to my family. We are surrounded by the very people who should be. It's so safe when your big brothers remind you to take good care of me in the evenings. You say we take good care of each other.
I will love you forever, Fathi Fathi
I hope we can live a long life together, but always focusing on the
moment .... that's what we have. We do not live in the past or in the
future, but we share many dreams and goals for the future. Thanks dear.
Kommentit
Lähetä kommentti